NIKO MÄKINEN - SUPERBIKE
 

 

VAIKEA VIIKONLOPPU PÄRNUN SATEESSA

2019-07-14

Niko Mäkinen - Superbike

Terveiset Pärnun 3. SM kisoista, Virosta.

Kauden kolmas SM kilpailuviikonloppu on takana ja taistelu pisteistä oli erittäin haastavaa tällä kertaa…
Valitettavasti säiden haltija ei tänä viikonloppuna ollut puolellamme ja molemmat kisat ajettiin sateen kastelemalla radalla.

Koko viikonlopun ajan oli todellisia murheita märällä radalla ajamisessa kun pyörän takapäähän ei sitten millään onnistuttu löytämään sellaisia säätöjä, että rengas oltaisiin saatu pitävämmäksi. Nyt täytyy oikeasti miettiä miten jatketaan ja jousitukseen on tehtävä isoja muutoksia ennen Alastaron tulevaa SM kisaviikonloppua.
Onneksi tiimillä on jotain takataskussa ja toivotaan, että homma menee eteenpäin, siksi haastavaa varsinkin märällä radalla lipsuttelu on tällä hetkellä.

Kerrataanpa hieman viikonlopun tapahtumia.

Perjantaina rataan tutustuttiin 3 setin verran. Vauhti kasvoi treeni kerrallaan ja aikoihin oltiin tyytyväisiä.

Lauantaina oli vuorossa aika-ajot, sekä iltapäivällä viikonlopun 1.kilpailu.
Aika-ajo ajettiin kuivalla radalla. Vaikka takarenkaan pidon kanssa oli haasteita myös kuivalla, tuloksena 3. sija ja eturivin lähtöpaikka.

Kilpailu startti keskeytettiin punaisella lipulla ja mentiin 5 kierroksen uuteen kilpailuun. Startti onnistui upeasti ja Niko oli kärjessä melkein koko kierroksen. Eeki Kuparinen kuitenkin kuittasi itselleen kärkipaikan toiseksi viimeisessä mutkassa. Siinä sitten pari kierrosta kakkosena mutta kun avauksissa pito oli todella heikko, ei pystynyt haastamaan takaa tulevia ja 2 kilpailijaa vielä ohitti ennen ruutulippua ja maalissa 4.

Niko Mäkinen - SuperbikeSunnuntaina aamulla Pärnussa ei ajettu warm up ajoa ollenkaan vaan mentiin suoraan kilpailuun kaikissa luokissa. Superbiken startti oli tauon jälkeen ja ennen taukoa tullut rankkasade kasteli taas koko radan.
Eli haasteelliset olosuhteet jatkuivat. Nyt kilpailu saatiin ajettua kokonaisuudessaan loppuun saakka ja maalissa sijalla 6, joka tietysti harmitti oikein huolella.

Sarjatilanne säilyi epäonnistuneesta viikonlopusta huolimatta edelleen kakkosena ja valmistautuminen Alastaron kotikisaan alkaa jo ensiviikon testeillä.

Viikonlopun kaikki tulokset löytyy täältä https://speedhive.mylaps.com/LiveTiming/IVNQILOD-2147483744

Seuraava SM-sarjan osakilpailu viikonloppu ajetaan Alastaron radalla, heinäkuun 27.-28 päivinä.
Olisi tosi hienoa nähdä katsomossa teidät kaikki…

KIITOS kaikille sponsoreille, tukijoille ja yhteistyökumppaneille.
Palataan asiaan

 
Powered by CMSimpleRealBlog

Submenu