NIKO MÄKINEN - SUPERBIKE
 

 

RUUHKAINEN BARCELONAN VIIKONLOPPU

2017-05-28

Niko Mäkinen - SuperbikeTerveiset Barcelonasta, Espanjasta.

Kauden 2. kilpailuviikonloppu Barcelonan radalla on nyt ajettu…
Viikonlopun tapahtumat olivat hieman kaksijakoiset, kuten Valenciassakin, sillä lunta tuli tupaan, vaikka yrityksestä se ei varmaan ollut kiinni. Kuskeja oli mukana jo sen verran paljon, että taktiikka yrityksistä huolimatta radalla tuntui olevan ruuhkaa aina kun koitettiin saada ”se” paras kierrosaika tehtyä aika-ajoissa. Treenipäivinä se ei vielä haitannut mutta lauantaina aika-ajoissa nopeuseroista oli jo selvästi haittaa. Kisassa taasen tekniset ongelmat verottivat suoritusta ja nyt pitääkin oikeasti saada selville mistä pyörän tehottomuus johtui.

Kerrataanpa hieman viikonlopun tapahtumia.

TORSTAIN - PERJANTAIN TESTIPÄIVÄT

Torstaina rataan tutustuttiin 3 setin verran. Ajat eivät olleet ihan viime vuoden tasolla mutta ei kauhean kaukanakaan, noin puoli sekuntia oltiin perässä. Perjantaina oltiin sitten jo paremmilla sekuntiluvuilla ja ajo näytti varmalta ja tasaiselta.

LAUANTAIN AIKA-AJOT

Ensimmäiset aika-ajot olivat aamupäivällä ja keli oli jo kohtalaisen lämmin. Heti alusta alkaen kierrosajat olivat hyviä ja saatiin rikottua viime vuoden parhaat ajat, Valencian tapaan. Kierros kierrokselta tuli parannusta ja lopulta aika-ajon 19. paras aika ja oma ennätys Barcelonassa. Iltapäivällä keli lämpeni reilusti ja pito radalla heikentyi huomattavasti. Laitettiin muutaman kierroksen jälkeen uudet renkaat mutta jo 3. kierroksella etupyörän pito irtosi kokonaan ja radan viimeisessä shikaanissa liuttiin pitkä matka polven varassa. Onneksi ei tullut kaatumista, vaan Niko sai pidettyä pyörän pystyssä. Se treeni oli sitten siinä, aika ei parantunut, vaikkakin sijoitus parani pari sijaa, ollen 17. Lopullisissa tuloksissa sijoitus 19. ja omassa Open luokassa 4. ja 7 lähtörivi.

1 aika-ajon tulokset:
https://fedemoto.info/ImgFCK/file/2017/1VelocidadRFMECEV/Resultados/Carrera/2Bar_Cat/STCK1000/QP1_Stck1000.pdf

2 aika-ajon / yhdistetyt tulokset:
https://fedemoto.info/ImgFCK/file/2017/1VelocidadRFMECEV/Resultados/Carrera/2Bar_Cat/STCK1000/QP2_Stck1000.pdf

Niko Mäkinen - SuperbikeSUNNUNTAIN KILPAILUPÄIVÄ

Aamun keli oli loistava. Aurinko paistoi ja keli oli lämmin. Warm upissa aikoja ei lähdetty parantamaan, vaikkakin vertailevissa tuloksissa Niko oli 11.

Kisa alkoi jälleen parin kaverin kiihdyttäessä ohi mutta jo ensimmäisessä mutkassa Niko sai kuitattua paikkansa takaisin ja samalla meni myös 2 muun kaverin ohi. Neljännen mutkan jarrussa taas häslinkiä ja Niko sai kilpakumppaneiltaan osumat molemmin puolin pyörää, sillä seurauksella että sijoitus putosi jälleen… Ensimmäisen
kierroksen jälkeen sijoitus 22 mutta samassa ryhmässä taistelemassa sijoituksista 15 parhaan joukkoon. Sitten pikku hiljaa Niko sai parannettua sijoitustaan, ollen parhaimmillaan sijalla 16. 6 kierrosta ennen maalia pyörään tuli joku ”säästö” moodi päälle ja tehot hävisivät pitkillä suorilla. Vaikka mutkissa kuinka paljon otti kiinni, niin jääminen oli väistämätön… Maalissa Niko oli sijalla 17 ja OPEN luokan 4., joka todellakaan ei tyydyttänyt Nikoa, eikä tiimiä. Niko jäi OPEN luokan voittajalle 10 sekuntia, joka kaiken toimiessa olisi varmaan ollut ihan realistista tavoittaa???

YAMAHA Challenge luokasta tuli voitto reilulla marginaalilla kakkoseen ja pääsi käymään podiumilla.

Niko Mäkinen - Superbike

Tässä linkki kilpailutuloksiin:
https://fedemoto.info/ImgFCK/file/2017/1VelocidadRFMECEV/Resultados/Carrera/2Bar_Cat/STCK1000/Race_Stck1000.pdf

Kokonaisuudessaan oli raskas ja haasteellinen viikonloppu ja tulokset odotuksiin nähden aika laihat.

Seuraava kisaviikonloppu on Kesäkuun 24–25., Navarran radalla.

T: Mika Mäkinen, Niko Racing #33 – TEAM STRATOS

Niko Mäkinen - Superbike

 
Powered by CMSimpleRealBlog

Submenu