Niko aloitti road racing harrastuksen Mini-Motoilla 2000 -luvun alussa, ollessaan 7 -vuotias. Ensimmäinen kerta oli silloin Piispanristillä sijaitsevassa sisäkarting hallissa, jossa pidettiin viikoittain ajovuoro talviaikana. Siellä kävi muutamia ensimmäisiä harrastajia kokeilemassa mini-motoa ja siitä se sitten lähti kasvamaan.

Ajaminen maistui kivalta ja siitä jatkettiin.  Kaudella 2003 tuli ensi kosketus kilpailemiseen ja mukavaa oli. Kilpailuissa käytiin porukalla, usean juniorin ”leirillä”, eli vuokrasimme pikkubussin, otimme peräkärryllisen ”mopoja” mukaan. Toisia autettiin ja kannustettiin ja vanhemmat osallistuivat aktiivisesti myös kilpailun järjestely tehtäviin.

Mini-Motoilla Niko ajoi aina vuoden 2006 loppuun ja kauden huipentumana osallistuminen kauden EM starttiin Hollannissa. Paahtavassa helteessä käyty kisaviikonloppu ei mennyt ihan putkeen ja Niko karsiutui kilpailusta mutta hieno oli käydä ja nähdä maailman meininkiä.

Minimoto

Vuosi Sijoitus Luokka  
2006 1. Junior C  
2005 2. Junior C  
2004 1. Junior C  
2003 2. Junior B  

MiniSuperMoto

Vuosi Sijoitus Luokka    
2007 3. Mini-Supermoto, seniorit    
2006 2. Mini-Supermoto, juniorit