NIKO MÄKINEN - SUPERBIKE
 

 

VOITONJUHLISTA PETTYMYKSEEN…

2016-05-30

Terveiset Espanjasta.

Kauden 2016 toinen kilpailuviikonloppu Motorland Aragonissa, Espanjassa on nyt ajettu. Matkalle lähdettiin vasta torstaina, koska vasta perjantaina alkoivat vapaat harjoitukset. Tiimi oli jo laittanut taas boxin ja kaluston kuntoon, eikä meillä ollut oikein muuta tekemistä, kuin katsoa perjantaille renkaat valmiiksi ja hoitaa tarkastelu. Kerrataanpa hieman viikonlopun tapahtumia.

PERJANTAIN HARJOITUSPÄIVÄ

Perjantaina Niko pääsi tositoimiin kun ajettiin 40 minuutin 2 vapaa harjoitusta. Päivän aikana saatiin pyörää koko ajan paremmaksi ja saatiin testattua hieman erilaisia säätöjä kuin vapun tienoon testipäivällä oli käytössä. Kaikki sujui hyvin ja ajat paranivat koko ajan kilometrien myötä. Ihan testien vauhtiin Niko ei päässyt mutta keli olosuhteet olivat niin erilaiset, että siitä ei otettu turhia paineita.

LAUANTAIN AIKA-AJOT

Ensimmäiset aika-ajot olivat aamupäivällä ja keli oli jo kohtalaisen lämmin. Rata oli valitettavasti Moto2 luokassa sattuneen öljyvahingon jäljiltä hieman liukas, eikä parasta luottoa ajamiseen löytynyt. Nikolla oli myös suunnattomia vaikeuksia nähdä varikkotaulua, jolla informaatiota ajamisesta näytetään ja pyörän ajannäyttölaite myös temppuili, joten meni pikkasen säätämiseksi koko harjoitus. Hyvää treeniä kuitenkin ja lopulta aika-ajon 8. paras aika.

Iltapäivällä keli oli lämmennyt, eikä se tuntunut haittaavan ollenkaan, kuten Valenciassa. Ajat paranivat heti aikaajon alussa ja jo 3. kierroksella Niko ajoi parhaan aikansa, peesaten aika-ajojen nopeinta kuskia Carmelo Moralesta. Lopullisissa tuloksissa 5. sija ja PRIVATEERS 1. LOISTO homma… Niko jäi kärjestä 2,8 sekuntia, parantaen omaa parasta aikaansa 1,3 sekuntia viime vuoteen verrattuna, eli kärki lähenee koko ajan.

Tässä linkki yhdistettyihin aika-ajo tuloksiin: http://www.fimcevrepsol.com/en/results/results?anyo=2016&type=2&circuito=132&categoria=112&what=1921

SUNNUNTAIN KILPAILUPÄIVÄ

Aamun keli oli ”raikas” mutta kuiva lauantaisen rankkasateen jäljiltä. Hieman viileätä oli mutta se ei haitannut. Warm Up ajettiin ihan rennosti ja valmistauduttiin tulevaan 2 kilpailuun.


Niko Mäkinen - SuperbikeKISA 1 sujui alusta asti loistavasti. Startti meni ihan nappiin ja siitä alkoi taistelu podium paikasta. Kovaa kapinaa Argentiinalaisen kilpakumppanin kanssa, joka lopulta päättyi Nikon eduksi ja Niko maalissa sijalla 5 ja PRIVATEERS luokan 1. Paikka podiumilla oli saavutettu ja tavoitteeseen päästiin. Hyvät oli fiilikset kaikilla ja siitä oli kiva jatkaa päivän toiseen starttiin.

KISA 2 alkoi edellisen malliin, hyvä startti ja hyvä sijoitus heti ekalla kierroksella. Toisella kierroksella renkaat eivät jostain syystä oikein pitäneet kunnolla ja Niko joutui antautumaan parille kuskille. Taistelu oli kuitenkin kovaa, eikä periksi annettu. Mutta sitten 4. kierroksella sattui se mitä aina silloin tällöin pelätään… Nopeasta vauhdista ulos radalta ja nurin. Tämä johtui siitä Nikon kertoman mukaan, että kanssa kilpailija ajoi päin Nikoa ja samalla Niko ulos radalta. Valitettavasti näitä sattuu kisatilanteissa mutta Niko oli pettynyt siihen, että paikassa jossa törmäys sattui, ei ollut mitään järkeä… Mutta asoilla on aina kaksi puolta ja toivotaan, että tilanne rauhoittuu… Eli kauden ensimmäinen keskeytys oli tuloksena 2. startista.

Keskeytyksen myötä Niko putosi PRIVATEERS luokan sarjapisteissä sijalle 2 ja SUPERBIKE luokan sarjapisteissä sijalle 7.

Seuraavana on vuorossa Barcelonan osakilpailu vajaan 2 viikon kuluttua ja sinne mennään taas pää pystyssä ja tavoitteena parhaat pisteet PRIVATEERS luokasta.

Tässä linkki tuloksiin: http://www.fimcevrepsol.com/en/results/results?anyo=2016&type=2&circuito=132&categoria=112

Kokonaisuudessaan siis erittäin vaihteleva viikonloppu. Kehitystä tapahtui koko ajan ja jälleen päästiin sille alueelle, jonne on tähdätty. Tavoitteisiin on päästy ja hieman pidemmällekin, tästä on kiva jatkaa.

Palataan asiaan,
T: Mika Mäkinen, Niko #33 - TEAM LEOPARD YAMAHA STRATOS

 
Powered by CMSimpleRealBlog

Submenu