« entries overview

TULIAISINA ”JÄTTIPOTTI” NAVARRASTA

2017-06-26

Terveiset Navarrasta, Espanjasta.

Kauden 3. kilpailuviikonloppu Navarran radalla on ajettu… Viime vierailusta tällä nopealla radalla on kulunut 2 vuotta ja melkein kuin kaikki olisi alkanut jälleen alusta. Viikonlopun tulos oli kuitenkin niin kuin ”jättipotti”, sillä voitto OPEN luokasta oli hieno päätös viikonlopulle. Samalla Niko kuittasi YAMAHA Challenge luokan voiton ja siirtyi samalla sarjakärkeen. OPEN luokassa Niko nousi sarjan 3. ja on vain 3 pistettä kärkeä perässä… eli tuloksellisesti tosi onnistunut viikonloppu.

Kerrataanpa hieman viikonlopun tapahtumia.

Niko Mäkinen - SuperbikeTORSTAIN - PERJANTAIN TESTIPÄIVÄT

Torstaina rataan tutustuttiin 3 setin verran ja ajallisesti oltiin hieman edellistä kertaa perässä. Lämpöä päivän aikana oli parhaimmillaan 37 astetta ja pito radalla ei ollut parhaimmillaan. Perjantaina keli oli hieman viileämpi ja ajat paranivat tasaisesti mutta vielä ei tullut uusia ennätyksiä vaan oltiin ihan pikkuisen perässä vuoden 2015 aikoja.

LAUANTAIN AIKA-AJOT

Ensimmäiset aika-ajot olivat aamupäivällä ja keli oli jo kohtalaisen lämmin. Heti alusta alkaen kierrosajat olivat hyviä ja saatiin rikottua vuoden 2015 parhaat ajat. Kierros kierrokselta tuli parannusta ja lopulta aika-ajon 20. paras aika ja oma ennätys Navarrassa.

Iltapäivällä keli lämpeni taas ja pito radalla heikentyi. Laitettiin muutaman kierroksen jälkeen uudet renkaat mutta parannusta aikaan ei vaan saanut tehtyä, vaan jäätiin 0,2 sek aamun ajasta. Lopullisissa tuloksissa sijoitus 22.

Aika-ajojen yhdistetyt tulokset:
https://fedemoto.info/ImgFCK/file/2017/1VelocidadRFMECEV/Resultados/Carrera/4Navarra/STCK1000/SuperStock_Open1000_Entre._Cronometrado_2_BOOKLET.pdf

SUNNUNTAIN KILPAILUPÄIVÄ

Aamun keli oli hyvä ja lämpötila hieman viileämpi kuin lauantaina. Warm upissa aikoja ei lähdetty parantamaan, vaikkakin ajo maistui ja aikakin oli lähellä lauantain parasta aika-ajo aikaa. Vertailevissa tuloksissa Niko oli 14.

Kisa alkoi loistavasti ja Niko sai erittäin hyvän startin. Niko sai poimittua pari kilpailijaa ja pääsi hyvään ryhmään mukaan. Pikku hiljaa vauhti nousi ja Niko sai jälleen poimittua pari kaveria edestään, ollen pitkään sijalla 18. Kilpailun edetessä Niko sai vielä parannettua sijoitustaan, ollen lopputuloksissa maalissa sijalla 16. Tämä tarkoitti myös sitä, että Niko voitti OPEN luokan lopulta 3 sekunnin erolla ja näin kauden ensimmäinen OPEN luokkavoitto oli todellisuutta.

Niko Mäkinen - SuperbikeYAMAHA Challenge luokasta tuli voitto reilulla marginaalilla kakkoseen.

Tässä linkki kilpailutuloksiin:
https://fedemoto.info/ImgFCK/file/2017/1VelocidadRFMECEV/Resultados/Carrera/4Navarra/STCK1000/SuperStock_Open1000_Carrera_BOOKLET.pdf

Sarjataulukko Superbike OPEN:
https://fedemoto.info/ImgFCK/file/2017/1VelocidadRFMECEV/Resultados/Provisionales/4Navarra/Open1000_Navarra_2017_Provisionales.pdf

Sarjataulukko YAMAHA Challenge
https://fedemoto.info/ImgFCK/file/2017/1VelocidadRFMECEV/Resultados/Provisionales/4Navarra/ChallengeR1_Yamaha_2017_Provisionales.pdf

Kokonaisuudessaan oli jälleen raskas ja haasteellinen viikonloppu mutta lopputuloksiin ollaan kyllä erittäin tyytyväisiä.

Seuraava ja samalla kesäkauden päättävä kisaviikonloppu on Heinäkuun 15–16., Motorland Aragonin radalla.

T: Mika Mäkinen, Niko Racing #33 – TEAM STRATOS

 
« entries overview
Powered by CMSimpleRealBlog