NIKO MÄKINEN - SUPERBIKE
 

 

SM HOPEAMITALI TASKUSSA, LEPOA TIEDOSSA

2019-08-27

Niko Mäkinen - SuperbikeTerveiset Motoparkin SM kisoista. Kauden viides ja samalla kauden päättänyt SM kilpailuviikonloppu on takana. Taistelu pisteistä jatkui lauantain finaaliin saakka, jolloin sijoitus 2 varmisti hopeisen mitalin SM-sarjasta. Se oli hienoa, ettei sunnuntaille jäänyt isompia paineita.

Alastaron osakilpailun jälkeen tehtiin täysi huolto jousitukseen ja selvisi, että takaiskunvaimennin oli ollut rikki, jo varmaan enne Alastaron kisaakin. Ja vielä kun kaikki paperilla ollut tieto tarkastettiin, olimme saaneet täysin väärää tietoa iskareiden säädöistä ja koostumuksista. Tavallaan tuli mieleen, että saadaanko takaiskari siihen kuntoon kuin ennen ”remonttia”, niin sekaisin oli säädöt perjantaina. Tiimissä on 3kpl 600cc pyöriä, joissa on eri valmistajan jousitus, eikä ongelmia ole ollut. Tämä vahvistaa edelleen sitä, että myös Superbike pyörään vaihtuu tulevaisuudessa jousituksen toimittaja… toivotaan, että vielä syksyn aikana niin ehditään testaamaan ennen tulevaa kautta.

Alastaron tapaan perjantaisten harjoitusten aikana mikään säätö toimenpide tai rengasvalinta ei tuonut ongelmaan ratkaisua ja sillä mentiin lauantaipäivään.

Lauantaina aamulla tosiaan aika-ajot ja iltapäivällä kilpailu. Aika-ajoihin tehtiin vielä pieniä muutoksia, joista oli pieni apu. Aika-ajo tulos oli tyydyttävä, eli 2. paikka lähtöviivalla.
Kilpailu lähti hyvin käyntiin ja Niko pääsi startista keulille, jonka pystyi pitämään vajaa 3 kierrosta. Kisavauhti putosi pikku hiljaa mutta maalissa kuitenkin sijalla 2 ja se riitti varmistamaan SM-sarjan hopeisen mitalin kauden päätteeksi. Korkeimmat pisteet Eeki Kupariselle ja Nikolle 2. pisteet.

Sunnuntaina aamulla ajettiin lyhyt warm up. Kierroksella 3 tai 4, nopeavauhtisessa vasemmalle kaartuvassa mutkassa Niko menetti otteen rataan ja siitä seurauksena kaatuminen. Isku päähän oli sen verran kova, että taisi siinä hetkellisesti olla taju kankaalla ja lääkäri määräsi Nikon lisätutkimuksiin. Seuraava yö menikin sitten Mikkelin sairaalassa. Kuvista ei onneksi löytynyt sen enempää murheita mutta päähän kohdistuneen iskun kovuus oli raju ja lääkäriltä totaalinen ajokielto.

Niko Mäkinen - SuperbikeEli sunnuntain kilpailu jäi ajamatta ja valitettavasti ajamatta jää myös tulevan viikonlopun PM osakilpailu Norjassa. Ajokielto on vielä päällä, eikä sitä kannata uhmata, ettei tule isompia vahinkoja. Lähes varma PM-mitali jää siis haaveeksi mutta terveyden kanssa ei kannata leikkiä.

Valitettava sattuma mutta nämä tapahtumat kuuluvat lajiin. Ja jos kaudelle pitää kaatuminen tulla niin nyt se tuli kreivin aikaan… Hopeamitali varmistettu, eikä enää paineita sen saavuttamiseksi.

Nyt sitten kalusto kuntoon ja vielä on hyvää aikaa testata uusia jousitusjuttuja kaudelle 2020, kyllähän me siitä lähdetään, että kulta on värimme ensi vuonna. Lopputulokset ja kisatulokset www.roadracingsm.fi

KIITOS kaikille sponsoreille, tukijoille ja yhteistyökumppaneille. Teitte kaudesta hienon…

 
Powered by CMSimpleRealBlog

Submenu