NIKO MÄKINEN - SUPERBIKE
 

 

SEURAAVANA KAUDEN 2. KISAVIIKONLOPPU BARCELONASSA

2015-06-17

Niko Mäkinen - SuperbikeTerkut ensiksi Barcelonan testeistä, jossa Niko oli 2.6 ajamassa. Testipäivä oli ihan onnistunut ja Niko sai ajettua samoja aikoja kuin viime vuoden kisaviikonloppuna. YAMAHAkin oli saanut pieniä päivityksiä ja tuntui vielä paremmalta kuin ensimmäisellä kisaviikonlopulla. Valitettavasti vasemman käden ranteessa on pientä tuskaa, joka ilmenee ajon aikana. Syyksi paljastui nivelen vieressä oleva ”vesirakkula”, joka rasituksesta muodostuu ja aiheuttaa kovaa kipua. Lääkäri laittoi ranteeseen kortisonia ja antoi lääkekuurin ja toivotaan, että ranne toimisi paremmin nyt kisaviikonloppuna, eikä liiemmin haittaisi ajamista.


Niko Mäkinen - SuperbikeTulevana viikonloppuna kausi sitten jatkuu juhannuskisaviikonlopulla Barcelonassa… Perjantaina vapaat harjoitukset, lauantaina aika-ajot ja sunnuntaina sitten 1 kilpailu, eli paljon on taas tapahtumaa. Niko lähtee jälleen luottavaisin mielin kisoihin ja tavoitteena tietysti paremmat ajat ja ensimmäiset EM pisteet, eli 15 parhaan joukkoon sijoittuminen.

Tulospalvelu kisoista / aika-ajoista löytyy lauantain aika-ajoista lähtien täältä: http://www.fimcevrepsol.com/en/results/results?anyo=2015&type=2&circuito=124

LIVE ajanotto löytyy täältä: vahvistuu myöhemmin. Lisätietoja: www.cevrepsol.com

Aikataulu löytyy Barcelonan viikonlopun osalta täältä: http://www.fimcevrepsol.com/en/races/info?anyo=2015&what=124&categoria=2

Osallistujalista Barcelonan SUPERBIKE kisaan löytyy täältä: http://www.fimcevrepsol.com/en/races/info?anyo=2015&what=124&categoria=5&id=372

LIVE kisalähetykset näytetään SUORANA sunnuntaina Youtube palvelun kautta ja tässä linkki: https://www.youtube.com/watch?v=QSacRyr5LIw

OIKEIN HYVÄÄ JUHANNUSTA KAIKILLE ja peukut taas pystyyn…

Palataan asiaan,
T: Mika Mäkinen, Team Niko Racing #33 - STRATOS

 
Powered by CMSimpleRealBlog

Submenu