NIKO MÄKINEN - SUPERBIKE
 

 

SEKUNTIPELIÄ BARCELONASSA

2018-05-31

Terveiset Barcelonasta, Espanjasta.

Kauden toinen kisaviikonloppu, Barcelonan radalla on ajettu ja taistelu pisteistä kävi kuumana. Viikonloppu oli jälleen antoisa, vaikkakin tavoitteista jäätiin ihan vaan sekunnin verran... Palkintopalli sijoitus jäi lopulta 1,1 sek päähän, kilpailun mennessä kuitenkin kokonaisuudessaan ihan hienosti. Barcelonan OPEN 1000 osakilpailuun osallistui muutamia ”villin” kortin kuskeja, eikä tosiaankaan mitään hitaita, sillä osa hätyytteli jopa kokonaiskilpailun kärkisijoituksia.

Kerrataanpa hieman viikonlopun tapahtumia.

Niko Mäkinen - SuperbikeTorstaina ja Perjantaina rataan tutustuttiin 3 setin verran, molempina päivinä. Rataan tehtyjen päivitysten johdosta ajat eivät olleet vertailukelpoisia edellisiin vierailuihin verrattuna mutta vauhti kasvoi treeni kerrallaan ja aikoihin oltiin tyytyväisiä.

Lauantaina oli sitten vuorossa aika-ajot. Ensimmäiset olivat aamupäivällä ja ne aloitettiin niillä renkailla mitkä perjantailta jäi alle. Muutama ”lämmittely” kierros ja uudet renkaat alle. Mutta mutta… Uusi takarengas suli alle jo kahden kierroksen aikana ja se harjoitus oli siinä, kun muita renkaita ei valitettavasti ollut reservissä Kärkeen jäi matkaa 2,8 sek ja OPEN 1000 luokan kuskeista sijoitus 7. Pettymys oli suuri…

Iltapäivällä keli hieman lämpeni ja ihan pienellä parannuksella saatiin aika-ajot ajettua. Homma ei vaan jostain syystä toiminut ja sijoitus kokonaistuloksissa vasta 24 ja OPEN 100 luokan 7. nopein, lopulta 2,6 sekuntia kärkeen.

2 aika-ajon / yhdistetyt tulokset:
https://fedemoto.info/ImgFCK/file/2018/Velocidad/0Resultados/2Bar_Cat/Stck_1000/Stck1000_Qp2.pdf

Sunnuntain kisapäivä alkoi warm up ajolla ja se meni ihan ok.

Niko Mäkinen - SuperbikeKisa alkoi omalla paikalla ja startti onnistui kohtalaisesti, vaikkakin ekassa mutkassa ruuhka oli aikamoinen eikä siinä mitään ihme sukelluksia uskalla ottaa. Pari sijaa nousua ekojen kierrosten jälkeen. Kovaa taistelua sijoista 14 -17 ja samalla OPEN luokan podium
sijoituksista. Maalissa sijalla 17 ja OPEN 1000 luokan 4. sija, joka toi hieman lohtua epäonniseen viikonloppuun. Podiumilta jäätiin 1,1 sekunnin päähän, eli tasaista on… Mutta tyytyväisiä ollaan kisavauhtiin.

Tässä linkki tuloksiin:
https://fedemoto.info/ImgFCK/file/2018/Velocidad/0Resultados/2Bar_Cat/Stck_1000/Stck1000_Race.pdf

Seuraava kisaviikonloppu on Kesäkuun 23.-24, Navarran radalla Espanjassa, eli ajotaukoa tulee taas kuukauden verran. Koitetaan kehittää tähän rakoon jotain aktiviteettia.

KIITOS kaikille sponsoreille, tukijoille ja yhteistyökumppaneille.

Palataan asiaan,

T: Mika Mäkinen
Niko #33 – TEAM YAMAHA STRATOS

 
Powered by CMSimpleRealBlog

Submenu