NIKO MÄKINEN - SUPERBIKE
 

 

SCANDINAVIAN OPEN FALKENBERG ONNELLISESTI TAKANA…

2013-06-30

Terveiset sateisesta Falkenbergista.

Viikonlopun kisamatkaan mahtui taas keliä kuin keliä. Pahiten ne osuivat juuri Pro Superbike luokalle, sillä aina ennen kyseisen luokan tapahtumaa, kelissä tapahtui joku aivan uskomaton säämuutos.

Perjantaipäivän treenit saatiin kuitenkin ajettua ihan mukavissa sää olosuhteissa, eli oli kuivaa ja suhteellisen lämmintäkin. Iltaa kohti keli muuttui kuumemmaksi ja ukkosen mahdollisuus kasvoi silmissä, jos niihin on luottamista.

Lauantaiyöllä oli selkeästi satanut ja odotettavissa siis ”hullu” päivä kelin puolesta. Saavuttuamme rata-alueelle, rata oli jo kuivumaan päin. Mutta kuinkas kävikään… Juuri ennen Nikon aika-ajoa, taivas aukesi ja kasteli radan läpikotaisin. Olimme juuri kävelemässä mekaanikko Petrin kanssa rataa ympäri ja siitä huolimatta, että mukana oli sateenvarjot, kastuimme aivan huolella.

Siitä sitten renkaita vaihtamaan sadekelin kummeiksi ja Niko radalle. Pitkään Niko ajeli sijoilla 4-5 mutta nousi kuitenkin loppua kohden jo oli parhaimmillaan sijalla 2. Hieman ennen aika-ajon päättymistä Niko käväisi ratavarikolla ja tarkastettiin rengaspaineet. Rata oli jo hieman kuivunut ja paineet nousseet renkaiden lämpenemisen seurauksena, eli otettiin pikkasen painetta pois. Takaisin radalle ja mitä ihmettä… Takarengas ei pitänyt enää ollenkaan vaan lipsui hullun lailla. Niko päätti tulla pois radalta ja se siitä aika-ajosta.
Sijoitus lopulta 4.

Sitten vaan odottelemaan 1. starttia, joka ajettiin n. 4 tunnin kuluttua aika-ajon päättymisestä.

Kisa 1:

Rata ehti taas kerran kuivua kokonaan ja juuri ennen Nikon starttia taivas taas aukeni ja kasteli radan, eli kisa ajettiin sadekelin kisana.

Niko sai ihan hyvän startin mutta 1. kurvissa olleen kovan ruuhkan takia, Niko aristeli hieman ja muutama kaveri pääsi kuittaamaan ohitse. Kun kisa eteni, Niko ei saanut enää paikattua asemiaan, vaan ajeli jonossa muiden kilpailijoiden kanssa sijalla 6 käytännössä koko kisan. Pariin otteeseen kuskit vaihtoiva paikkoja mutta sijoitukset säilyivät ennallaan. No kelpo suoritus silti sateella ja äärettömän nopealla radalla, kun otetaan huomioon Nikon vähäinen kokemus vielä tuolla BMW:llä.

 Kisa 2:

Jälleen kerran keli teki tepposen ja olimme oikeasti ihan hukassa millä renkaalla kisaan sitten pitäisi lähteä, sillä taas pienen tauon aikana satoi jälleen oikein kunnolla mutta koko ajan startin lähestyessä rata kuivui ja teki päätöksenteon koko ajan haastavammaksi. Ennen Nikon 2 starttia radalla olivat junior cupin tytöt ja pojat ja seurasimme heidän ajoaan tarkasti. Heidän kisansa laitettiin punalipulla poikki ja taas tuli lisää aikaa radan kuivumiselle.

Kun starttiin oli aikaa enää rapiat 5 minuuttia, tehtiin vielä päätös Nikon kompatessa, että vaihdetaan sittenkin kuivan kelin renkaat alle. Nuo renkaat olivat olleet sellaisella puolilämmöllä päällä koko päivän.

Kun viimeisiä varmistuksia tehtiin kiinnityksille, varikon portti jo avattiin ja Niko matkaan. Toivoimme tosiaan, että rata olisi jo kuivunut niin, että kuivan kelin renkailla pärjäisi ilman suuria riskinottoja.

Niko Mäkinen / Falkenberg Startissa Niko taas hyvin hereillä mutta tuo 1, kurvi… Pieni pelko kostean radan vuoksi ja liian aikainen jarrutus ja jälleen kaveria ohi molemmin puolin. Tuon mutkan jälkeen Niko oli sijalla 8 mutta jo 1. kierroksella Niko nousi pari sijaa. Siitä sitten hyvä kyyti päälle ja nousu kohti kärkeä. Homma toimi hienosti ja rengasvalintakin osui onneksi oikeaan. Melkein joka kierroksella Niko nousi pykälän ja oli maalissa hienosti 2.
 3:n kärki ajoi kaikki kuivan kelin renkailla ja ne jotka olivat valinneet sateiset, joutuivat antautumaan jo parin kolmen kierroksen jälkeen, niin nopeasti sadekelin renkaat sulivat alle kuivalla radalla.
 
Eli tämän näköinen kilpailuviikonloppu tällä kertaa. Niko jatkaa Scandinavian Open Pro Superbike luokan kärjessä kun jäljellä on vielä 1 viikonloppu tämän sarjan kilpailuja. Seuraava SO kilpailu siis heinäkuun lopulla, Karlskogan radalla, Ruotsissa.

 
Sinne lähdetään siis sarjakärjessä, tavoitteena vain ja ainoastaan sarjavoitto.

Sitä ennen käydään ajoleirillä, uudella Bortniaringin pidennetyllä, sekä uudelleen päällystetyllä radalla, Jurvassa.

Viikonlopun tulokset löytyvät osoitteesta http://amigoo.se/event/569

Palataan taas aiheeseen...

 
Powered by CMSimpleRealBlog

Submenu