« entries overview

MURTUNUT KÄSI VALENCIAN TULOKSENA…

2016-11-22

Terveiset Espanjasta.

Kauden 2016 seitsemäs ja samalla viimeinen kilpailuviikonloppu Valenciassa, Espanjassa on nyt ajettu. Viikonloppu sujui sunnuntaiaamuun saakka hyvin mutta sitten tuli pieni takapakki.

Vaikka kisa jäi väliin, niin sunnuntaina kaulaan ripustettiin EM-KULTAMITALI, joka kruunasi viikonlopun ja koko kauden.

Palataanpa taas hieman viikonlopun tapahtumiin

LAUANTAIN AIKA-AJOT

Niko Mäkinen - Superbike

Ensimmäiset aika-ajot olivat aamupäivällä ja keli oli hieman viileä mutta kuitenkin poutainen. Aika-ajo alkoi hyvin ja Niko saikin jo alku kierroksilla ajettua hyviä aikoja. Renkaan vaihdon jälkeen Niko sai vielä rutistettua ajasta hieman pois ja teki oman parhaan kierrosaikansa. Lopullisissa aika-ajo tuloksissa sijoitus 5. ja kärkeen matkaa reilu 1,6 sekuntia. Hieman jäätiin kevään ajoista, koska rata tuntui liukkaammalta.

Iltapäivällä keli oli lämmennyt ja asvaltin pinta oli noussut hieman aamusta. Samalla pito radalla oli heikentynyt. Niko sai kuitenkin ajettua erittäin hyviä kierroksia, ollen aika-ajon päätteeksi sijalla 6. Aika jäi aamusta vajaa 0,2 sekuntia ja yksi kaveri pääsi livahtamaan ohi. Lopullinen sijoitus 6. aika-ajoista ja 2 rivin lähtöpaikka.

Tässä linkki yhdistettyihin aika-ajo tuloksiin:
http://www.fimcevrepsol.com/en/results/results?anyo=2016&type=2&circuito=137&categoria=112&what=2072

SUNNUNTAIN KILPAILUPÄIVÄ

Aamun keli oli poiketen muista aamuista aivan harmaa ja lämpöäkin vain 14 astetta. Rata-alueella tihutti vettä ja rata oli aiempaa liukkaampi. Se tuli valitettavasti todistettua jo alkumetreillä, sillä yhden mutkan ulostulossa takarengas lähti luistoon ja Niko tantereeseen..

Pyörä sai pieniä pintavaurioita mutta Nikon vasemman käden 5. kämmenluu murtui ja käsi sai muutenkin aika paljon ruhjeita. Mutta sitkeästi Niko laittoi silmät vettä valuen hanskan käteen ja päätti lähteä koittamaan onnistuisiko kisan ajaminen.

Sightseeing kierroksen aikana Niko kuitenkin havaitsi, että kädellä ei pysty kytkintä käyttämään ja Niko ajoi takaisin ratavarikolle.

Eli Valencian päätöskisaviikonloppu päättyi tällä kertaa pieneen pettymykseen kilpailun osalta mutta silti hyvillä mielin.

Viikonlopun kruunasi siis palkintojenjako, jossa Nikon kaulaan ripustettiin EM-KULTAMITALI, luokasta SUPERBIKE Privateers.
Niko Mäkinen - Superbike
Olihan hieno hetki kokonaisuudessaan…

Palkintojen jaon jälkeen boxin edustalla riittikin nimikirjoituksen / selfie kuvan haluajia ja kun tiimi oli teettänyt postereita, niitäkin jaettiin valtava määrä.
Niko Mäkinen - Superbike
Kokonaisuudessaan kausi onnistui loistavasti. Kehitystä tuli joka osa-alueella ja mestaruus kruunasi kaiken. Myös 6. sija kokonaispisteissä SUPERBIKE sarjassa on hyvä sijoitus.

Tässä kohtaa voidaankin sanoa KIITOS kaikille mukana olleille tahoille, ME TEIMME SEN.
Niko Mäkinen - Superbike


Kauden 2017 suunnitelmat ovat tapetilla ja niihin palataan mahdollisimman pian kun hommat selviävät.

Tässä linkki sarjapisteisiin, luokka SUPERBIKE Privateers
http://www.fimcevrepsol.com/en/results/results?anyo=2016&type=1&categoria=115

Tässä linkki sarjapisteisiin, luokka SUPERBIKE
http://www.fimcevrepsol.com/en/results/results?anyo=2016&type=1&categoria=112

Palataan asiaan ”hetken” kuluttua…

T: Mika Mäkinen, Niko #33 - TEAM LEOPARD YAMAHA STRATOS

 
« entries overview
Powered by CMSimpleRealBlog