NIKO MÄKINEN - SUPERBIKE
 

 

KESÄTAUOLLE SARJAKAKKOSENA

2017-07-17

Terveiset Aragonista, Espanjasta.

Kauden 4. ja samalla alkukauden päättänyt kilpailuviikonloppu Aragonin radalla on ajettu. Keliolosuhteet olivat Aragonin tapaan todella kuumat ja tämä aiheuttikin jonkin verran tuskaa säätöjen / renkaiden hakemiseen.
Viikonlopun tulos oli hiueman molli voittoinen, sillä 5. sija OPEN 100 luokan kilpailussa jätti hieman jossiteltavaa. Yhden sijan parannuksella Niko olisi noussut sarjakärkeen mutta nyt noustiin kakkospaikalle, 1 pisteen erolla
sarjajohtajaan. YAMAHA Challenge luokasta tuli voitto ja samalla Niko vahvisti asemiaan sarjakärjessä. Koko alkukautta ajatellen, ollaan melkein siinä missä ennen kauden alkua olivat tavoitteet, eli OPEN 1000 ja YAMAHA Challenge luokkien mestaruustaistelussa.

Kerrataanpa hieman viikonlopun tapahtumia.

TORSTAIN - PERJANTAIN TESTIPÄIVÄT

Niko Mäkinen - SuperbikeTorstaina rataan tutustuttiin 3 setin verran ja ajallisesti oltiin hieman edellistä kertaa perässä. Lämpöä päivän aikana oli parhaimmillaan 39 astetta ja pito radalla ei ollut parhaimmillaan.
Perjantaina keli oli hieman viileämpi ja ajat paranivat tasaisesti mutta vielä ei tullut uusia ennätyksiä vaan oltiin ihan pikkuisen perässä vuoden 2016 aikoja, Navarran tapaan. Pyörään tehtiin pieniä ”balanssi” muutoksia, joilla
haettiin hieman enemmän pitoa takarenkaalle, sillä rata tuntui koko ajan hieman liukkaalta.

LAUANTAIN AIKA-AJOT

Ensimmäiset aika-ajot olivat aamupäivällä ja keli oli jo erittäin lämmin. Heti alusta alkaen kierrosajat olivat 2016 tasolla ja saihan Niko rikottua oman ennätyksensä, niukan 0,01 sekunnin turvin. Lopulta aika-ajon 18. paras aika ja
oma ennätys Navarrassa.
Iltapäivällä keli lämpeni taas ja pito radalla heikentyi huomattavasti. Pyörään tehtiin huomattavia muutoksia aamun jälkeen mutta valitettavasti pitoa ei saatu toivotun lailla, vaan rata tuntui entistä luikkaammalta.
Aika-ajossa tuloksena 21. sija, reilun sekunnin huonommalla ajalla kuin aamulla. Lopullisissa tuloksissa 18. lähtöruutu.

Aika-ajojen yhdistetyt tulokset:
https://fedemoto.info/ImgFCK/file/2017/1VelocidadRFMECEV/Resultados/Carrera/5MotorLand/STCK1000/QP2_Stck1000.pdf

SUNNUNTAIN KILPAILUPÄIVÄ

Aamun keli oli hyvä ja lämpötila oli jo korkealla. Warm upissa aikoja ei lähdetty parantamaan, vaikkakin ajo maistui ja aikakin oli lähellä lauantain parasta aika-ajo aikaa. Lähinnä koitettiin säätöjen muuttamista. Vertailevissa
tuloksissa Niko oli 15.

Niko Mäkinen - SuperbikeKisa alkoi kivasti ja Niko sai loistavan startin. Niko sai poimittua 4 kilpailijaa ja pääsi hyvään ryhmään mukaan, ollen ensimmäisen kierroksen jälkeen sijalla 14. Mutta sitten jo ensimmäisten muutaman kierroksen jälkeen Niko tunsi,
kuinka takarenkaan pito oli totaalisesti kadoksissa, eikä kilpailijoiden vauhtiin pystynyt vastaamaan. Taistelu pistesijoista oli kovaa ja kaikki ryhmän kuskit ajoivat OPEN 1000 luokan pisteistä. Kilpailun edetessä Niko menetti pari sijaa ja oli maalissa 16., Navarran tapaan. OPEN 1000 luokan sijoitus oli 5. ja YAMAHA Challenge luokasta Niko nappasi voiton…

Kesätauolle lähdetään siis seuraavista asemista; OPEN 100 luokan sijoitus 2., 1 pisteen erolla johtavaan kaveriin ja YAMAHA Challenge luokan sijoitus 1., 19 pisteen erolla kakkoseen.

Tässä linkki kilpailutuloksiin:
https://fedemoto.info/ImgFCK/file/2017/1VelocidadRFMECEV/Resultados/Carrera/5MotorLand/STCK1000/Race_Stck1000.pdf

Sarjataulukko Superbike OPEN
https://fedemoto.info/ImgFCK/file/2017/1VelocidadRFMECEV/Resultados/Provisionales/5MotorLand/Open1000_MotorLand_2017_Provisionales.pdf

Sarjataulukko YAMAHA Challenge
https://fedemoto.info/ImgFCK/file/2017/1VelocidadRFMECEV/Resultados/Provisionales/5MotorLand/ChallengeR1_Yamaha_2017_Provisionales.pdf

Kokonaisuudessaan oli todella raskas ja haasteellinen viikonloppu ja tuloksiin ei voida olla kauhean tyytyväisiä, sillä tavoitteesta jäätiin kyllä aika kauas OPEN 100 luokan 5. sijalla.

Nyt alkaa pitkä kesätauko Espanjan sarjassa ja viritellään kuvioita SM sarjassa ajamiseksi tauon aikana. Toivotaan, että saadaan paketti kasaan ja saataisiin palata näissä kisa raporteissa myös kesätauon aikana.

Seuraava ja samalla kesätauon päättävä Espanjan kisaviikonloppu on Syys-lokakuun vaihteessa., Albaceten radalla.

T: Mika Mäkinen, Niko Racing #33 – TEAM STRATOS

 
Powered by CMSimpleRealBlog

Submenu