NIKO MÄKINEN - SUPERBIKE
 

 

KAUSI JATKUU BARCELONAN UUSITULLA RADALLA

2018-05-23

Niko Mäkinen - Superbike

1 ½ kuukautta jatkunut tauko Espanjan sarjassa päättyy, kun viikonlopuksi mennään Barcelonaan. Tässä välillä ajokuntoa on hoidettu kotimaisin voimin, eli Alastaron uusitulla radalla ja ajot ovat sujuneet hyvin.

Tulevana viikonloppuna, 26.–27.5, ajetaan kauden 2018 2. osakilpailu uusitulla Barcelonan radalla. MotoGP luokan tiimit ovat alkuviikon ajaneet Barcelonassa testejä ja toivotaan, että Kallion Mika on jättänyt hyvät ajolinjat näkyviin myös Nikolle… Rata on saanut uutta pintaa ja mutkia on uudistettu samalla.

Torstaina ja Perjantaina ovat vuorossa vapaat harjoitukset, Lauantaina aika-ajot klo 12.35 ja 16.00 ja Sunnuntaina sitten kauden 2018 ensimmäinen kilpailu klo 16.00. Kaikki ajat Suomen aikaa.

Niko Mäkinen - SuperbikeNiko lähtee kisoihin sarja kolmosena ja jälleen luottavaisin mielin, tavoitteena on vähintään palkintosija sunnuntain kilpailussa.
Rata tulee olemaan siis ”uusi” kaikille, eikä edellisvuosien kokemuksilla ole hyötyä kuin paikka paikoin. Onneksi Niko on nopea oppimaan uudet jutut ja toivotaan, että saadaan kaikki säädöt nopeasti kohdalleen.

Kisaan on ilmoittautunut yhteensä 40 kilpailijaa (OPEN 1000 18), kahteen eri luokkaan, eli hyvää aika-ajo aikaan tarvitaan kovaa vauhtia ja vielä enemmän tuuria, sillä ruuhkaa riittää. Toivotaan, että taktiikat toimivat.

Aikataulu löytyy Barcelonan viikonlopun osalta täältä:
https://fedemoto.info/ImgPrueba/0/2018/05/2Horario_Barcelona_Catalunya_2018_16mayo.pdf

Osallistujalistat Barcelonan kisaan löytyy täältä (sivu 5):
https://fedemoto.info/ImgPrueba/0/2018/05/2BarcelonaCatalunya_ListaInscritos_Web23mayo.pdf

LIVE ajanotto Barcelonasta löytyy täältä (alkaa lauantaiaamulla):
http://livetiming.alkamelsystems.com/circuitcat/

Tulospalvelu Barcelonan kisoista / aika-ajoista (alkaa lauantaiaamulla) löytyy täältä:
http://www.rfme.com/web/pagina/799

Palataan asiaan tiedotteiden ja Facebook / Niko Racing välityksellä, jota päivitämme koko viikonlopun ajan.

OIKEIN HYVÄÄ LOPPUVIIKKOA KAIKILLE ja peukut taas pystyyn… Pisteiden metsästys jatkuu.

Palataan asiaan,

T: Mika Mäkinen
Niko #33 – TEAM YAMAHA STRATOS

 
Powered by CMSimpleRealBlog

Submenu