NIKO MÄKINEN - SUPERBIKE
 

 

KAUSI JATKUI ARAGONISSA…

2014-06-10

Terveiset helteisestä Espanjasta. Kauden 2. kisaviikonloppu ajettiin Motorland Aragonissa.

Rankka kisaviikonloppu on nyt takana ja kokemuksena koko viikonloppu oli jälleen hieno. Harmittavien alkukankeuksien / teknisten murheiden sävyttämä perjantain harjoituspäivä ja lauantai aamun aika-ajo hieman latisti tunnelmia mutta periksi ei annettu ja lauantain iltapäivän aika-ajot, sekä sunnuntain kisat menivätkin jo melkein suunnitelmien mukaan.

Seuraavassa raporttia viikonlopusta.

TORSTAIN ”HUOLTO” PÄIVÄ

Torstai aamupäivällä menimme Motorland Aragonin radalle ja aloimme huoltamaan pyörää. Ensimmäisenä kohteena oli etupään jousitus anturin käyttämiseen tarvittavan ”plugin” löytäminen pyörän sisuksista, koska tiesimme sellaisen siellä olevan. Etujousituksen anturi jäi asentamatta Jerezissä, koska etsimiseen ja asentamiseen ei yksinkertaisesti ollut ”voimia” vaikka kaikki tarpeelliset tavarat olivat jo siellä mukana.

Puolen tunnin työn tuloksena ”plugi” löytyi ja pääsimme asennus hommiin. Kaikki sujui hyvin ja nyt pyörän etupäästä saatava data on käytössämme heti Nikon tultua radalta aina harjoitusten / kilpailujen jälkeen. Tämä auttaa jonkin verran pyörän säätämisessä ja nopeuttaa sen tekemistä. Se on pettämätön ”työkalu”.

PERJANTAIN HARJOITUSPÄIVÄ

Niko Mäkinen - Aragon

Perjantaina sitten Niko pääsi taas tosi toimiin, eli vapaisiin harjoituksiin. Valitettavasti homma meni kuitenkin pipariksi,

sillä nyt vuorossa oli takajarrun lukkiutuminen, päivän ensimmäisessä harjoituksessa… Jostain syystä takajarrupalat puristuivat jumiin ja Niko jäi radan varteen kesken harjoituksen.

Iltapäivän toiseen harjoitus sessioon takajarrua säädettiin ja siitä murheesta päästiin eroon. Mutta verraten kova kuumuus vei mehut miehestä, sillä Niko ei ole tottunut +35 asteen lämmössä ajamiseen ja pyöräkin tuntui aivan erilaiselta kuin aamulla, ennen jarru ongelmaa. Eli perjantaista nyt valitettavasti ei voi kertoa paljoa positiivista paitsi sen, että uusi etupään jpusitusanturi toimi juuri niin kuin pitikin ja saimme hyvää tietoa jousituksen toiminnasta.

LAUANTAIN AIKA-AJOT

Aamupäivällä saimme mieluisan vieraan, Pentti Tolosen Madridista, joka kokemuksellaan ja vinkeillään opasti Nikoa radan saloihin ja ajolinjojen etsimiseen. KIITOS Penalle koko viikonlopun työpanoksesta.

Lauantain aika-ajot alkoivat klo 10.40 ja siinä Niko valitettavasti jälleen kerran kärsi teknisistä murheista. Takarattaan kiinnitys pultista jostain syystä mutteri ”korkkasi” ja kauhean kolinan myötä Niko ajoi radan sivuun odottamaan kuljetusta varikolle. Harmi sinänsä, sillä keli olisi ollut vielä ihan siedettävä ja hyvään aikaan olisi ollut mahdollisuuksia mutta ei auta valittaa, homma jatkuu iltapäivällä…

Päivän toinen aika-ajo sessio ajettiin klo 14.00 ja keli oli nyt todella kuuma, eli asteita rapiat +35 session alkaessa. Nyt pyörä toimi moitteetta mutta osittain kuumuuden takia ajat eivät parantuneet kuin pikkasen. Harjoitus session jälkeen Niko oli sijalla 24/27 mutta kun lähes kaikki ajoivat aamun harjoituksessa parempia aikoja kuin iltapäivällä niin lopullinen sijoitus 26/27.

Liekö kuumuudesta johtunut tai mistä, sillä aivan samanlaisiin aikoihin Niko ei päässyt kuin viikkoa ennen testeissä, eikä Niko ihan kauhean tyytyväinen ollut… Taisi olla ensimmäinen kerta moneen vuoteen kun ajat eivät parantuneet kierrosten lisääntyessä mutta sellaista näköjään sattuu kokeneellekin kuskille joskus...

Tässä linkki lopullisiin aika-ajo tuloksiin:
http://www.fimcevrepsol.com/en/results/results?anyo=2014&type=2&circuito=115&categoria=1&what=1514

SUNNUNTAI JA TUPLA LÄHDÖT

Sunnuntaiaamulla ajettiin vielä warm up klo 09.00 ennen kisoja ja silloin oli hieman viileämpi keli. Ajat eivät kuitenkaan parantuneet lauantaista, alla kun oli edellispäivän aika-ajo renkaat, eikä pito ollut paras mahdollinen mutta tuli taas hyvin kierroksia alle kisaa ajatellen.

Niko Mäkinen - Aragon Grid

Kisa 1 oli sitten vuorossa klo 11.00 ja siihen Niko valmistautui rauhallisesti. Startti ei ollut ihan paras mahdollinen, vaan pyörä hieman pomppi lähdössä pystyyn ja siinä Niko ei pystynyt vielä sijoitustaan parantamaan. Mutta ensimmäiseltä kierrokselta tullessa sijoitus oli noussut pari pykälää ja kisan kuluessa, vaikkakin Niko ajoi lähes koko kisan ”yksikseen”, sijoitus parani pikku hiljaa ja oli maalissa 19. Tämä tarkoitti sitä, että Niko oli ”Privateers” luokassa sijalla 12 ja avasi pistetilin 4 pisteellä.

Tässä linkki kisan 1 lopputuloksiin:
http://www.fimcevrepsol.com/en/results/results?anyo=2014&type=2&circuito=115&categoria=3&what=1518

 

Kisa 2 oli vuorossa klo 14.00. Keli oli jälleen huiman kuuma ja mittarissa +36 astetta. Startti oli hieman parempi kuin edellinen mutta ensimmäisessä mutkassa sattuneen kolarisuman takia Niko joutui hölläämään oikein kunnolla. Ensimmäiseltä kierrokselta tultaessa sijoitus oli noussut jälleen muutaman pykälän ja kisan kuluessa sijoitus sitten nousi pikku hiljaa, Nikon ollessa maalissa 18. Tämä tarkoitti taas sitä, että Niko oli ”Privateers” luokassa sijalla 13 ja kartutti pistetiliä lisää 3 pisteellä.

Tässä linkki kisan 2 lopputuloksiin ja Superbike ”PRIVATEERS” pistetilanteeseen:
http://www.fimcevrepsol.com/en/results/results?anyo=2014&type=2&circuito=115&categoria=3&what=1523
http://www.fimcevrepsol.com/en/results/results?anyo=2014&type=1&categoria=93

Seuraava kisaviikonloppu on 2 viikon päästä, eli Juhannus viikonloppuna Barcelonassa, Katalonian radalla. Sinne mennään pää pystyssä, intoa uhkuen ja noustaan ylöspäin, näin ainakin uskomme ja haluamme…

Palataan asiaan,

T: Mika Mäkinen,
Team Niko Racing #33 - STRATOS
FIM CEV REPSOL SUPERBIKE

 
Powered by CMSimpleRealBlog

Submenu