NIKO MÄKINEN - SUPERBIKE
 

 

KAUSI 2015

2015-02-19

Niko Mäkinen - Superbike

Niko ajaa FIM CEV Repsol Euroopan Mestaruussarjassa STRATOS tiimin virallisena kuljettajana. Samalla Niko on solminut sopimuksen LS2 kypärävalmistajan kanssa ja toimii kypärävalmistajan virallisena kuskina, saaden käyttöönsä tarvittavat kypärät ja tarvikkeet koko kilpailukaudelle.

Sopimus on todella merkittävä, sillä Niko on nyt ensimmäistä kertaa urallaan ns. tiimikuski. Mukaan kuvioihin tulee mukaan runsas määrä testiajoa kauden aikana, ennen virallisia kilpailuja ja tiimin henkilökunta vastaa pyörän tekniikasta ja säätämisestä. STRATOS tiimin huippuammattilaiset ovat Nikon tukena, niin testiajoissa kuin kilpailuissakin. Mukana tiimissä jatkaa myös Nikon henkilökohtainen mekaanikko Petri Marjamaa, tehden yhteistyötä tiimin päämekaanikon, sekä insinöörien kanssa.

Niko ajaa kauden 2015 uudella YAMAHA R1 pyörällä ja Team STRATOS toimii YAMAHAN virallisena tiiminä FIM CEV Repsol Euroopan Mestaruus sarjassa.

Ensimmäinen testi tilaisuus on maaliskuun puoli välissä Albaceten radalla Espanjassa. Silloin Niko pääsee 2 päivän ajan tutustumaan uuteen pyörään, sekä tiimin henkilökuntaan.

Ricard Jove, Team Manager:

"On aina kunnia ilmoittaa sopimuksen uusimisesta kuljettajasta, joka on toiminut kanssamme edellisenä kautena, koska se ilmaisee sen, että olemme tiiminä tehneet työmme hyvin ja kuljettaja on ollut työhömme tyytyväinen. Vaikka Niko olikin tiimin mukana ns. juniorisopimuksella, johon ei kuulunut virallisen kuljettajan saamia palveluita, havaitsimme hänen kykynsä keskittyä olennaiseen ja siinä on monella muulla kuljettajalla opittavaa.

Tässä tapauksessa minut tekee erittäin onnelliseksi se, että saan kertoa kaikille Nikon jatkamisesta tiimissämme NYT virallisena tiimin kuskina ja uudella ”special” YAMAHA R1 pyörällä. Niko on hurmaava nuori kaveri ja hänellä on niin suuri into ja lahja kilpailemiseen. Hän on yksi suomen lupaavista nuorista kuljettajista ja ajatukset keskittyvät juuri Superbike luokkaan. Nikon tulokaskausi 2014 FIM CEV Repsol sarjassa oli oppimista ja harjoittelua mutta tällä kaudella menemme varmasti huiman askeleen eteenpäin kilpailemisen kaikilla osa alueilla ja meillä on suuri kunnia auttaa Nikoa saavuttamaan uusia harppauksia urallaan."

Niko Mäkinen #33:

"Olen todella iloinen ja innostunut tästä uudesta sopimuksesta Team STRATOKSEN kanssa. Viime kausi oli ns. “Ollin oppivuosi” kansainvälisillä radoilla ja paljon oli uutta ja ihmeellistä. Odotan innolla, että pääsen testaamaan uutta YAMAHA R1 pyörää. Nyt radat ovat jo vähän tutummat ja uskon vakaasti ajamiseni kehittyvän vauhdilla kauden aikana. Yhteistyö Team STRATOKSEN kanssa sujui loistavasti jo viime kaudella ja kokemus oli mahtava. Nyt kun ensi kertaa pääsen tekemään ”töitä” ammattilaisten kanssa, uskon, että tulevasta kaudesta tulee kaikella tapaa vielä antoisampi.

Haluan kiittää STRATOS tiimiä, ”kisa” perhettäni, sekä tukijoitani mahdollisuudesta ajaa kilpailukausi Espanjassa. Tulen tekemään kaikkeni kehityksen eteen. Pidetään kumipuoli alaspäin ja katse eteenpäin…"

KILPAILUKALENTERI 2015

Vuonna 2015 Niko ajaa FIM CEV Repsol European Championship Road Racing sarjaa. Osakilpailuviikonloppuja on 7, joissa ajetaan yhteensä 11 kilpailustarttia:

Kaikki kilpailut televisioidaan suorana Espanjalaisen kanavan Energy toimesta ja ne näkyvät myös YOUTUBE palvelussa. Lähetykset ovat katsottavissa myös jälkikäteen CEV sarjan nettisivuilta. Laitamme kauden aikana linkkejä eri medioihin kilpailuista.

26.04.2015 Algarve, Portugali
21.06.2015 Barcelona, Espanja
05.07.2015 Aragon, Espanja
06.09.2015 Albacete, Espanja
04.10.2015 Navarra, Espanja
01.11.2015 Jerez, Espanja
15.11.2015 Valencia, Espanja

Haaveena on osallistua myös WCRC:n kotikisaan Alastaron SM osakilpailuun 08. – 09. 8. 2015.

TAVOITTEET 2015

Sijoittuminen Superbike ”privateers” cupin kärkikahinoihin kauden päätteeksi, sekä muutamia EM pisteitä.

 

Niko Mäkinen - Superbike

 
Powered by CMSimpleRealBlog

Submenu