« entries overview

KARLSKOGAN SCANDINAVIAN OPEN

2013-06-03

Ensimmäinen kolmesta osakilpailusta on nyt ajettu ja voi sanoa, että suhteellisen menestyksekkäästi.
Viikonlopun aikana ajettiin kaikkiaan 4 kilpailustarttia, eli pisteitä oli jaossa roppakaupalla. Lauantain ensimmäisessä aika-ajossa Niko jatkoi perjantain aikojen parantamista ja pystyikin session lopulla
tekemään parhaan aikansa, joka riitti paalupaikka aikaan.

Ensimmäiseen starttiin lähdettiin hyvillä mielin ja aurinkoisessa kelissä. Asvalttikin oli lämmennyt reilusti aamusta. Startissa Niko pikkaisen jäi mutta kisan edetessä homma alkoi aueta. Tiukkaa taistelua 8 kierroksen ajan ja maalissa sijalla 2. Hyvä tulos ja siitä sitten valmistautumaan iltapäivän kilpailuun.

Iltapäivän kilpailu käytiin vieläkin lämpimämmässä säässä ja alkoi muistuttamaan jopa kesää… Jälleen startista pikkasen kärjen perään. Parin kierroksen jälkeen kakkosena ollut kaveri ohitti kärkikuskin ja Niko tuikkasi itsensä samassa hässäkässä puoli väkisin toiseksi. Näillä asetelmilla maaliin ja jälleen sijoitus 2.

Sunnuntai valkeni puoli pilvisenä ja hieman viileämpänä. Alkoi miettiminen millaisilla renkailla aika-ajoon lähdettäisiin. Teimme lopulta sellaisen valinnan, että lauantain 2 kisassa ollut rengas jätettiin alle ja katsottiin miten sillä kerkiäisi. Ja hyvin ehti… Jälleen paalupaikka ja omalla ennätyksellä, vaikka keli poikkesikin isosti lauantaista.

Seuraavana sunnuntain 1 startti. Nyt Niko otti paremman startin ja pystyi pitämään kärkipaikkaa ensimmäisen mutkan jälkeen. Sitten pieni virhe ja kaveri meni heti ohi mutta vain hetkellisesti, sillä jo ekan kierroksen lopulla Niko oli ottanut hienolla jarruohituksella paikkansa ja lopulta piti sen ruutulipulle saakka. Uran ensimmäinen ”nelari” voitto oli tosiasia ja tunnelma varikkojoukoilla loistava. Aivan mahtava fiilis. Kilpailun jälkeen Norjalainen kilpailija tuli esittämään, että Niko ”varasti” startissa mutta näin ei ilmeisesti kuitenkaan tapahtunut, sillä kilpailun johto ei ainakaan näin näyttänyt. Eli seli seli…

Sunnuntain 2 startissa olikin sitten pikkasen toimintaa. Juuri ennen aikataulun mukaista radalle siirtymistä iski vesisade ja se muuttikin suunnitelmat kokonaan. Sadekelin renkaiden vaihtoon annettiin 5 minuuttia aikaa ja oikeasti meinasi tulla kiire. Onneksi kuitenkin kaikki oli ok ja Niko radalle. Kovin kilpakumppani Norjasta ei jostain syystä saanut pyörää toimimaan enää renkaiden jälkeen ja jäi ratavarikolle, eli yksi oli joukosta poissa. Startin tapahduttua Niko lähti heti omille teilleen ja näytti siltä, että BMW vesikelillä sopi hyvin Nikolle. Maalissa Niko oli toistamiseen ykkösenä ja kunnon marginaalilla.

Viikonlopun saldona siis 2 kakkostilaa ja 2 voittoa ja johtopaikka Pro Superbike luokassa. Seuraava Scandinavian Open kilpailu ajetaan Falkenbergissa, Ruotsissa kesäkuun lopulla, 2 viikkoa Alastaron PM / SM kilpailun jälkeen. Tässä linkki viikonlopun tuloksiin: http://amigoo.se/event/545

 
« entries overview
Powered by CMSimpleRealBlog