« entries overview

EPÄONNEA JA ONNEA NAVARRASSA

2018-06-24

Terveiset Navarrasta, Espanjasta.

Kauden kolmas kisaviikonloppu, Navarran radalla on ajettu ja taistelu OPEN 1000 luokan pisteistä kävi jälleen kuumana.

Viikonloppu oli jälleen tiukkaakin tiukempi ja tällä kertaa epäonnen ja onnen saattelemana kuitenkin kisassa maaliin sijalla 4 ja plakkariin tärkeät 13 pistettä.

Kilpailu alkoi hyvissä asemissa mutta kierroksella 11 sattunut kaatuminen verotti hieman vauhtia, eikä podium sijoituksista ollut tänään mahdollista ajaa…

Kerrataanpa hieman viikonlopun tapahtumia.

Torstaina ja Perjantaina rataan tutustuttiin tuttuun tyyliin 3 setin verran, molempina päivinä. Rata on todella kinkkinen ja nopea vauhtinen, eikä missään kohtaa ole aikaa lepuutella.

Niko Mäkinen - SuperbikeLauantaina oli jälleen vuorossa aika-ajot. Ensimmäiset olivat aamupäivällä ja ne aloitettiin käytetyillä renkailla, jotka muutaman ”lämmittely” kierroksen jälkeen vaihdettiin uusiin. Ajat paranivat pikku hiljaa ja lopulta saatiin ajettua uusi henkilökohtainen ennätys. Aika lopulta 0,6 sekuntia nopeampi kuin 2017 ja sijoitus oli 18. kokonaistuloksissa ja 3. OPEN 1000 luokan kuskeista. Kärkeen jäi matkaa 2,5 sek.

Iltapäivällä keli taas lämpeni, eikä aika enää parantunut. Sijoitus kokonaistuloksissa oli 19. ja OPEN 100 luokan 3. nopein, lopulta 2,7 sekuntia kärkeen.

2 aika-ajon / yhdistetyt tulokset: https://fedemoto.info/ImgFCK/file/2018/Velocidad/0Resultados/3Navarra/STCK1000/Stck1000_QP2.pdf

Sunnuntain kisapäivä alkoi warm up ajolla ja se meni ihan ok, kierrosajankin ollessa kohtuullisen hyvä.

Kisa alkoi ihan ok ja ensimmäisen kierroksen jälkeen sijoitus 19. Pari sijaa nousua ensimmäisten kierrosten jälkeen ja kovaa taistelua jälleen sijoista 14 -17 ja samalla OPEN luokan podium sijoituksista. Mutta kierroksella 11 kuvioon astuin huono tuuri… edellä ajaneesta ja keskeyttäneestä pyörästä radalla oli tullut hieman öljyä ja siitä etupyörä irti ja liukumalla nurin… Mutta mukaan tuli myös hyvä tuuri, sillä Niko sai nopeasti pyörän pystyyn ja ajo jatkui. Huonoa tuuria sen verran lisää, että pyörän elektroniikka oli laittanut kaatumisen seurauksena ns. turvamoodin päälle ja pyörän moottori oli ”vikasieto” tilassa, eikä kiertänyt kuin 10000 kierrosta. No ei sillä sitten kauhean kovaa päässyt ja muutama kilpakumppani ohitti vielä ennen ruutulippua, jolle Niko pääsi kuin pääsikin rikkinäisellä pyörällä. Maalissa sijalla 20 ja OPEN 1000 luokan 4. sija, joka toi hieman lohtua.Niko Mäkinen - Superbike

Sarjasijoitus säilyi kuitenkin kakkosena, vaikkakin pahin kilpakumppani sai hieman taas rakoa kasvatettua mutta vielä on kesää jäljellä…

Tässä linkki tuloksiin: https://fedemoto.info/ImgFCK/file/2018/Velocidad/0Resultados/3Navarra/STCK1000/Superstock_Open1000_Carrera_BOOKLET.pdf

Seuraava kisaviikonloppu on Heinäkuun 14.-15, Motorland Aragonin radalla Espanjassa, eli ajotaukoa tulee vajaa 3 viikkoa. Motorlandin osakilpailussa vuorossa onkin sitten tupla startit, eli jaossa 50 sarjapistettä yhdeltä viikonlopulta.

KIITOS kaikille sponsoreille, tukijoille ja yhteistyökumppaneille.

Palataan asiaan,

T: Mika Mäkinen

Niko #33 – TEAM YAMAHA STRATOS

 
« entries overview
Powered by CMSimpleRealBlog