NIKO MÄKINEN - SUPERBIKE
 

 

ALBACETE AJETTU, KAUSI PUOLEN VÄLIN TAUOLLE…

2014-07-09

Terveiset jälleen helteisestä Espanjasta. Kauden 4. kisaviikonloppu ajettiin Albaceten radalla, tällä kertaa 2 startin viikonloppuna.
 
Viikonloppu oli jälleen täynnä haasteita, eikä ”murheilta” valitettavasti säästytty tällä kertaa. Rata oli Nikolle ennestään tuttu mutta paljon huonommassa kunnossa kuin edellisellä kerralla 2011 vierailulla.  Seuraavassa raporttia viikonlopusta.

TORSTAIN ”HUOLTO” PÄIVÄ

Torstai meni jälleen pyörää huoltaessa ja GPS anturin asennuksessa. Kaikki saatiin tehtyä ajoissa valmiiksi ja testattua, että kaikki tiedonkeräykseen tarvittavat systeemit toimivat niin kuin pitää.

PERJANTAIN HARJOITUSPÄIVÄ

Perjantaina Niko pääsi taas tosi toimiin, eli vapaisiin harjoituksiin. Homma eteni pikku hiljaa ja kierrosajat putosivat kilometrien lisääntyessä. 
Lämmintä oli jälleen, varmaan vajaan 30 asteen paikkeilla ja radan pito heikkeni selkeästi Nikon kertoman mukaan aamupäivän harjoituksista, kun iltapäivän harjoitukset ajettiin klo 14.00 ja aamupäivän klo 10.40.

Iltapäivän toiseen harjoitus sessioon pyörään ei tehty varsinaisia muutoksia, vain jousitusta hieman tiukennettiin, kuten tehtiin Barcelonassakin ja tuo auttoi jälleen.

LAUANTAIN AIKA-AJOT

Lauantain aika-ajot alkoivat klo 10.40. Aika-ajo harjoitus eteni hyvin ja ajat paranivat pikku hiljaa. Kun rata oli tuttu jo aiemmalta 2011 vierailulta, pääsi Niko huomattavasti nopeammin ”vauhtiin”.  Aika-ajo session päätteeksi jouduimme kuitenkin toteamaan, että vauhti ei vaan riittänyt parempaan kuin 22. sijaan, eli viimeiseen lähtöruutuun. Niko ajoi ilman riskiä, sillä kaatumiseen ei ole tarvetta…

Päivän toinen aika-ajo sessio ajettiin iltapäivällä, klo 14.00 ja keli oli jälleen todella kuuma, eli asteita rapiat +30 session alkaessa.  Aika jäi iltapäivällä 0,02 sekuntia aamupäivästä, eli aamupäivän aika jäi parhaaksi ja sitä kautta aika-ajon tuloksena 22. sija.
 
Tässä linkki lopullisiin aika-ajo tuloksiin:

http://www.fimcevrepsol.com/en/results/results?anyo=2014&type=2&circuito=117&categoria=1&what=1571


SUNNUNTAIN KISAPÄIVÄ

Sunnuntaiaamulla ajettiin vielä warm up klo 09.00 ennen kisoja ja silloin oli hieman viileämpi keli. Niko sai parannettua käytetyillä renkailla hieman edellispäivän aika-ajo aikaansa ja oli muutenkin hyvä veto heti aamulla.

1.Kisa oli sitten vuorossa klo 11.00 ja siihen Niko valmistautui tuttuun tyyliinsä rauhallisesti. Startti oli ihan kohtuullinen ja Niko sai napsittua pari sijoitusta ensimmäisellä kierroksella. Mutta toiselle kierrokselle lähdettäessä vaihdepoljin irtosi moottorin kiinnikkeestä, Niko ajautui radalta ulos moottorijarrun puuttuessa, sillä vaihdetta ei saanut pienemmäksi ja kisa oli sitten siinä. Onneksi kalusto / henkilövahingoilta säästyttiin ja pienellä korjaus operaatiolla pyörä saatiin lähtökuntoon seuraavaan starttiin.

2.Kisa oli vuorossa klo 14.00. Startti onnistui jälleen ihan OK ja pari pykälää Niko sai noustua ensimmäisten kierrosten aikana. Loppu kierrokset Niko ajeli yksikseen ja kisan päättyessä Niko oli maalissa sijalla 19 / 22. Tämä tarkoitti sitä, että Niko oli maalissa ”Privateers” luokassa sijalla 13 ja kartutti pistetiliään 3 pisteellä. Kauden puolivälissä Niko on Privateers sarjan sijalla 15, 20 sarjapisteellä.

Tässä linkki kisan 1 lopputuloksiin (ensin on kokonaistulokset 1 ja 2 kisasta ja sitten ”privateers” sarjan päivitetty sarjataulukko: 

http://www.fimcevrepsol.com/en/results/results?anyo=2014&type=2&circuito=117&categoria=3&what=1578

http://www.fimcevrepsol.com/en/results/results?anyo=2014&type=2&circuito=117&categoria=3&what=1582

http://www.fimcevrepsol.com/en/results/results?anyo=2014&type=1&categoria=93

Nyt on Espanjan sarjasta 2 kuukauden tauko, eli seuraava kisa Espanjassa ajetaan syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna, silloin kisaillaan Navarran radalla.

Seuraava kisaviikonloppu on reilun kuukauden päästä Alastarolla, eli 9.-10.8. Silloin otetaan osaa oman ”koti” clubin SM / PM kilpailuun ja lähdetään haastamaan kotimaista / PM kärkeä. Tämä tieto ennakkokutsuna yhteistyökumppaneille ja miksei muillekin. Kannustusjoukot ovat erittäin tervetulleita.

Palataan asiaan, 
T: Mika Mäkinen,  
Team Niko Racing #33 - STRATOS FIM CEV REPSOL SUPERBIKE

 
Powered by CMSimpleRealBlog

Submenu