NIKO MÄKINEN - SUPERBIKE
 

 

ALASTARON SM VÄLIPALANA… LIEVÄÄ TUSKAA KOKO VIIKONLOPPU

2014-08-19

Kun tauko CEV sarjasta on puolessa välissä, Nikolle tuli mahdollisuus osallistua kotimaiseen SM sarjaan. Kisa oli hyvää harjoitusta vaikkakin rengas ”murheet” aiheuttivat pään vaivaa jo ennen viikonloppua. Täksi kaudeksi valitut Michelinin renkaat olivat joka paikasta loppu ja jouduimme turvautumaan vaihtoehtoon B.

Niko ei missään vaiheessa viikonloppua päässyt sinuiksi Dunlopin renkaitten kanssa, vaikkakin ne olivat ”tuttuja” kaudelta 2013. Syytä tähän emme löytäneet vaikka konsultoimme kilpakumppaneitammekin asian tiimoilta. Mutta hyvää harjoitusta viikonloppu kyllä oli, vaikkakaan tavoitteisiin ei ihan päästy. Seuraavassa on raporttia viikonlopusta.

PERJANTAIN HARJOITUSPÄIVÄ

Perjantaina Niko pääsi tosi toimiin, eli vapaisiin harjoituksiin. Homma eteni pikku hiljaa ja kierrosajat putosivat kilometrien lisääntyessä. Uusi rengasmerkki vaati paljon opettelua mutta 3 sessiota radalla auttoi tässä ja ajat parantuivat koko ajan. Myös jousitus aiheutti lievää pään vaivaa ja tuntui kovin erilaiselta kuin nopea vauhtisilla Espanjan radoilla.

LAUANTAIN AIKA-AJOT / KILPAILU 1

Lauantain aika-ajot alkoivat klo 10.15. Perjantai-illan jousitus muutokset osoittautuivat oikeaksi ja pyörää saatiin ajettavammaksi verraten perjantaipäivän harjoituksiin. Aika-ajo harjoitus eteni hyvin ja ajat paranivat pikku hiljaa. Valitettavasti aika-ajo harjoitus päättyi melkein alkuunsa kun Las Palmasin ulostulossa Nikolle tuli ”high sider” ja siitä nurin oikein huolella. Pyörään jonkin verran materiaali ”tappioita” mutta onneksi varikolta saatiin tarvittavat osat ja mekaanikot Pete ja Ville saivat pyörän ajokuntoon juuri ja juuri ennen kisastarttia, kiitos lievän aikataulun venymisen.

Tässä linkki lopullisiin aika-ajo tuloksiin: http://www.srra.fi/files/pdf/4929/Aikaajo%
20Nordic%20Superbike%20A%20ja%20B.pdf

Niko-Catalonya-2.jpgKisaa edeltänyt sadekuuro ehti juuri ja juuri kuivumaan ennen starttia. Starttiin Niko lähti luottavaisin mielin, tavoitteena jälleen olla 3 parhaan joukossa maalissa. Startti lähti liikkeelle hieman pomppien, eikä Niko pystynyt parantamaan sijoitustaan. Renkaat toimivat alussa ihan ok mutta kisan vanhetessa muuttuivat kovin liukkaiksi ja suuria riskejä vältellen Niko taipui ajamaan lähes koko kisan sijalla 6 ja tällä paikalla Niko myös maaliin saapui. Kierrosaika parani hieman aika-ajosta mutta edelleen oltiin n. sekunti perässä kesän 2013 kierrosajoista. Ei ihan tavoitteeseen mutta ok sijoitus kuitenkin. SM:n kärkikuskit Penna / Vehniäinen menivät menojaan heti startista, eikä heille löytynyt vastusta.

Kisan tulokset löytyvät täältä:
http://www.srra.fi/files/pdf/4938/Lauantai%20kilpailu%20Nordic%20Superbike.pdf

SUNNUNTAIN KISAPÄIVÄ

Sunnuntaiaamulla ajettiin vielä warm up ennen kisoja ja silloin oli hieman viileämpi keli. Niko sai parannettua käytetyillä renkailla hieman edellispäivän aika-ajo / kilpailu aikaansa ja oli muutenkin hyvä veto heti aamulla. Päivän kilpailu oli matkaltaan pidempi ja toivoimme sen hieman auttavan tilannetta. Kisa oli sitten vuorossa klo 14.50 ja siihen Niko valmistautui tuttuun tyyliinsä rauhallisesti. Startti oli hyvä ja Niko sai napsittua kolme sijoitusta ensimmäisellä kierroksella. Muutaman kierroksen ajan Niko sinnitteli sijalla 3 mutta sen jälkeen renkaiden pito vaan yksinkertaisesti loppui ja jarrutusmatkat pitenivät, eikä avauksissa ollut luottoa, kaatumisen uhalla. Maalissa jälleen sijoitus 6, joka oli lievä pettymys.

Tässä linkki kisan lopputuloksiin:
http://www.srra.fi/files/pdf/4951/Sunnuntai%20kilpailu%20Nordic%20Superbike.pdf

Kokonaissudessaan viikonloppu sujui lievästi molli voittoisena tulosten valossa mutta oli kuitenkin onnistunut harjoitus sessio. Yhteistyökumppaneiden visiitit Alastarossa olivat kiva juttu ja saimme nähdä monia kannustamassa ja seuraamassa Nikon ajamista. Hienoa, että pääsitte paikalle. Ja kuin kruununa kakussa, Team Stratoksen Maria Alonson vierailu oli onnistunut ja uskomme sen edelleen syventävän suhteitamme tiimiin ja edes auttavat mahdollisia neuvotteluja kautta 2015 silmällä pitäen. Nyt on Espanjan sarjasta vielä kuukauden tauko, eli seuraava kisa Espanjassa ajetaan syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna, silloin kisaillaan Navarran radalla. Pyörä on jälleen tikissä ja odotamme innokkaasti seuraavaa kisaa…

Palataan asiaan,

T: Mika Mäkinen,
Team Niko Racing #33 - STRATOS
FIM CEV REPSOL SUPERBIKE

 
Powered by CMSimpleRealBlog

Submenu