NIKO MÄKINEN - SUPERBIKE
 

 

total numbers of entries : 113
page : previous_img  12 / 19  next_img

KAUSI PÄÄTÖKSEEN, KAUDEN AINOA KESKEYTYS

2015-11-15

Niko Mäkinen - SuperbikeTerveiset Valenciasta, Espanjasta.

Kauden 7. CEV REPSOL EM sarjan osakilpailu viikonloppu Valencian radalla on ajettu ja viikonlopun tuloksiin ollaan hieman pettyneitä. Hyvin mennyt alku viikonlopulle päättyi tekniseen keskeytykseen kilpailun 13 kierroksella. Perjantain harjoituksissa myös hieman teknisiä koettelemuksia. Matkalle lähdettiin torstaina ja radalle päästiin sitten myöhemmin illalla. Tiimin pojat olivat jälleen kerran laittaneet kamat paikoilleen ja ainoa homma oli tarkastaa pyörä ja valmistella renkaita perjantain harjoituksia varten.

VUOROSSA 7. JA KAUDEN VIIMEINEN KISAVIIKONLOPPU, VALENCIA

2015-11-12

Niko Mäkinen - SuperbikeMoikka kaikille.

Tulevana viikonloppuna kausi siis jatkuu ja samalla päättyy Valencian radalla… Tuttuun tapaan perjantaina vapaat harjoitukset, lauantaina aika-ajot ja sunnuntaina sitten 1 kilpailu, eli paljon on taas luvassa tiukkaa tapahtumaa. Niko lähtee jälleen luottavaisin mielin kisoihin. Tavoitteeksi asetetaan edelleen sijoitukset 10 parhaan joukkoon. Tavoite on realistinen kaiken mennessä nappiin. Säätiedotukset lupaavat ihan hyvää ja kuivaa keliä viikonlopuksi, eli viikonlopusta on tulossa vuodenaikaan nähden lämmin… Ja ISO joukko tukijoita mukana kannustamassa.

JEREZIN KISAT AJETTU, TUPLASTI PISTEILLE

2015-11-02

Niko Mäkinen - SuperbikeTerveiset Jerezistä, Espanjasta.

Kauden 6. CEV REPSOL EM sarjan osakilpailu viikonloppu Jerezin radalla on ajettu ja viikonlopun tuloksiin ollaan jälleen tosi tyytyväisiä. Hyvin mennyt tupla-kisaviikonloppu kruunattiin sijoituksilla 10. ja 12. Matkalle lähdettiin torstaina ja radalle päästiin sitten myöhemmin illalla. Niko ja Höglundin Mika TULIVAT KISAPAIKALLE SUORAAN Valencian testeistä ja olivat tiimin porukoitten kanssa laittaneet boxin ja pyörät siihen kuntoon, että saimme keskittyä iltapalan nauttimiseen. Hyvä pojat…

VUOROSSA 6. JA SAMALLA ”TUPLA” KISAVIIKONLOPPU JEREZ

2015-10-28

Niko Mäkinen - SuperbikeMoikka kaikille.

Terkut ensin Valencian testeistä, jossa Niko oli 26.10 ajamassa. Testipäivä meni säiden takia hieman ”nenälleen” ja päivä meni lähinnä radan kuivumista odotellen… Toki radallekin päästiin, ensin muutama kierros sadekelin renkailla ja iltapäivällä sitten kahteen otteeseen kuivan kelin renkailla.

Iltapäivän ajoissa Niko sai kuitenkin paranneltua viimevuotisia aikojansa jonkin verran ja Niko, sekä tiimi oli ihan tyytyväisiä, huomioiden vähäisen ajomäärän. Kahden ja puolen viikon päästä sitten tosi toimiin Valencian radalle, toivottavasti paremmissa keliolosuhteissa.

NAVARRAN KISAT AJETTU, TUPLASTI PISTEILLE

2015-10-04

Niko Mäkinen - SuperbikeTerveiset Navarrasta, Espanjasta.

Kauden 5. CEV REPSOL EM sarjan osakilpailu viikonloppu Navarran radalla on ajettu ja viikonlopun tuloksiin ollaan jälleen ihan tyytyväisiä. Hyvin mennyt tupla kisaviikonloppu kruunattiin sijoituksilla 13. ja 11. Matkalle lähdettiin lentojen takia jo keskiviikkona ja radalle päästiin sitten torstai iltapäivällä. Tiimi oli laittanut jälleen boxin kuntoon, ja me saimme laitella Yamahaa kisakuntoon ja suunnitella mahdollisia rengastarpeita viikonlopulle.

Kerrataanpa hieman viikonlopun tapahtumia.

VUOROSSA 5. JA SAMALLA ”TUPLA” KISAVIIKONLOPPU NAVARRASSA

2015-10-01

Niko Mäkinen - SuperbikeMoikka kaikille.

Terkut ensin Navarran testeistä, jossa Niko oli 22.9 ajamassa. Testipäivä oli tosi onnistunut ja Niko sai ajettua taas paljon kierroksia päivän aikana. Kierrosaikoja vertaillessa viime vuoden kisaviikonlopun aikoihin, parannus oli huomattava. Tiimi ja Niko olivat erittäin tyytyväisiä päivän saldoon. Toivotaan, että testi edesauttaa tulevan viikonlopun suorituksia.

Tulevana viikonloppuna kausi siis jatkuu siis Navarran radalla… Perjantaina vapaat harjoitukset, lauantaina aika-ajot ja sunnuntaina sitten 2 kilpailua, eli paljon on taas luvassa tapahtumaa.

total numbers of entries : 113
page : previous_img  12 / 19  next_img
Powered by CMSimpleRealBlog

Submenu